Ruona 100
Miilukangas osti osan Kone Oy:n Raahen Tervahovin kiinteistöstä vuonna 1987. Vuonna 2013 ostimme myös vanhan Ruonan tontilla sijaitsevan valimon kiinteistön. Perustimme Ruona Oy nimisen yhtiön 31.12.2013, jolla on omistuksessaan suurin osa vanhasta Ruona Oy:n kiinteistöstä.
Vuosikymmenten aikana alueen teollinen historia on tullut meille tärkeäksi. Olemmehan kiinteä osa satavuotista raahelaista konepajateollisuuden historiaa. Olemme mm. entisöineet täällä 50-60 luvulla tehtyjä kaivinkoneita, säilyttäneet vanhoja koneita ja aloittaneet tallentamaan laajaa valokuva-aineistoa. Olemme pitäneet kiinteistöstä huolta voimavarojemme mukaan, josta esimerkkinä rakentamamme tiiliaita Merikadun varteen, joka on saanut kiitosta.
Juhlavuoden 2019 lähestyessä mietimme omaa panostamme historian esiin tuomisessa. Temmes-Kaivuri kirjan julkaiseminen ja Pekanpäivien aikaan pidetyt Ruona100v avoimet ovet olivat juhlavuoden päätapahtumamme. Pekanpäivien jälkeen avasimme nämä nettisivut, joita tulemme päivittämään kuva-aineiston tallennuksen edetessä. Suunnitelmissamme on myös Ruona Oy-Raahe Oy valokuvanäyttely Pekanpäivillä 2021.
Tunnistatko sinä näiden sivujen valokuvissa olevia henkilöitä, tuotteita, koneita ja tapahtumia? Laitathan niistä meille tietoa ruona100@miilukangas.fi
Onko sinulla Ruonan, Raahen ja Koneen ajoilta valokuvia? Otamme niitä tai niiden jäljennöksiä mielellään vastaan ja julkaisemme niitä tällä sivustolla.
Ruonalla 17.7.2019
-Miilukankaan perhe-