Fantin miina
MiiluFantin pihalla oleva merimiinan koho-osa on kuulunut suomalaiseen laatikkoankkurilla varustettuun sähkömekaaniseen sarvimiinaan, S41 I ant, vuodelta 1941. Miinan vetotankovarmistimen valmisti Strömberg Oy. Ankkureita valmistivat Tampella Oy ja Ruona Oy Raahessa. Miinat koottiin Janhuan miinapajalla Uudessakaupungissa. Siellä valmistettiin myös miinojen kohot.
- Miinan kokonaispaino ankkureineen on 980 kg.
- Miinan lataus on noin 200 kg trotyylia.
- Miinan käyttösyvyys on 7 – 250 metriä.
Suomalaiset laskivat jatkosodan aikana yhteensä 270 S/41 miinaa.
Toimintaperiaate
Kosketusmiinassa on yleensä ankkuri, ankkurivaijeri, syvyytinkoneisto sekä koho, jossa on räjähdysainelataus, laukaisukoneisto ja varmistin. Miinassa on viisi lyijysarvea, jonka sisällä on happoampulli. Sarven taittuessa törmäysvoimasta ampulli rikkoutuu. Happo valahtaa sarven istukassa olevaan sinkkikuppiin, jossa on auton laturin hiiliä muistuttava hiilipari. Happo reagoi sinkin ja hiilen kanssa muodostaen sähköä, joka sytyttää sähkönallit. Sähkömekaanisessa miinassa myös erilliseen antenniosaan osuminen aiheuttaa räjähdyksen.
Merisuluttaminen
- Pudotus
- Sukellus
- Nousu pintaan ja heilurihidastin toimii
- Syvyysluoti irronnut
- Syvyysluoti uponnut asetinsyvyyttä vastaavan matkan ja irrottaa miinan ankkurista
- Ankkuri syvyysluotineen uppoaa
- Syvyysluoti koskettaa pohjaan. Telkikoneisto toimii ja lukitsee ankkuriköyden
- Ankkuri vetänyt miinan asetinsyvyydelle
Miina-aseen käyttöä kutsutaan merisuluttamiseksi. Suomen rannikko kapeikkoineen ja saaristoineen soveltuu hyvin miina-aseen käyttöön. Merimiinojen käyttö on tärkeä osa meripuolustuksen tulenkäyttöä, jolla estetään hyökkääjän tunkeutuminen maahamme mereltä. Oikea-aikaisella merisulutuksella on hyökkäystä ennaltaehkäisevä vaikutus.
Miina on asevaikutukseensa nähden suhteellisen halpa ja tehokas ase, jonka massamainen käyttö heti valmiutta kohotettaessa nostaa hyökkääjän kynnystä ja saattaa pysäyttää hyökkääjän valmistelut. Miina on Suomen ainoa strateginen ase, jonka aktiivisella käytöllä kyetään vaikuttamaan merisotatoimien kulkuun.
Miinanraivaus
Toisen maailmansodan aikana Suomi, Saksa ja Neuvostoliitto laskivat Suomenlahden ja Pohjois- Itämeren alueelle yli 60 000 miinaa ja raivausestettä.
Miinoitteen raivausta kutsutaan miinanraivaukseksi. Tällöin raivaaja ajaa miinoitetun alueen läpi vetäen perässään kosketus- tai heräteraivaimia. Kosketusraivauskalusto koostuu vetoköysistä, vaijereista, syvyytinköysistä, etu- ja sivuleijoista, sakkeleista, leikkureista ja uimureista. Kosketusraivauksessa raivaaja vetää raivauskaluston miinoitteen vierustaa, jolloin kalusto ohjattiin nykyisen vetouistelijoiden tapaan uimureilla ja leijoilla miinoitteeseen halutulle syvyydelle ja etäisyydelle.
Miinoitteet raivattiin kaista kerrallaan kunnes koko alue oli raivattu. Raivaajalaivueeseen kuuluivat tärkeänä osana viittaveneet, joiden tehtävä oli seurata raivaajia ja merkitä raivattu alue. Kosketusraivaimen tarkoituksena on katkaista pohjaan ankkuroidun kosketusmiinan syvyytinköysi, jolloin itse miina nousee pintaan tuhottavaksi tai purettavaksi.
Sodan jälkeisenä aikana Euroopan vesillä joutui yli 400 laivaa miinaonnettomuuteen. Suomen raivaamisvastuualueella miinaan ei ajanut yksikään siviilialus. Kymmenen raivaaja-alusta tuhoutui ja kymmeniä vaurioitui. Henkilötappiot olivat sodan jälkeen 28 kaatunutta ja 32 haavoittunutta raivaajaa.
Kuvassa vasemmalla miinanraivaajaveteraani Reino Näsi.